NEURON

Euroopan neurotieteen tutkimuksen rahoitusverkoston (NEURON, the Network of European Funding for Neuroscience Research) tavoitteena on verkottaa 15 kansallisen tutkimusrahoitusta myöntävän organisaation rahoitustoimintaa sairauksiin liittyvän neurotieteen alalla.

NEURONissa, kuten muissakin ERA-NETeissä, rahoitusorganisaatiot vaihtavat näkemyksiään rahoitusperiaatteistaan, arviointimenetelmistään ja muista toimistaan. Tämä jo sinällään on merkittävä saavutus, joka parhaimmillaan johtaa toiminnan tehostumiseen ja korkeampiin standardeihin kaikissa jäsenorganisaatioissa. ERA-Net - järjestelmän lopullinen tavoite on kuitenkin avata  kansallisten rahoitusorganisaatioiden tukemia yhteishankehakuja. Nykyisin rahoitusorganisaatioiden budjetit ovat valtaosin keskittyneet kotimaisten hankkeiden tukemiseen ja kansainvälisen rahoituksen saaminen on ollut rajoittunutta. Hallinnollisten ja juridisten esteiden ja mahdollisuuksien tunnistaminen onkin merkittävä osa ERA-Net -toimintaa. NEURON:n kaltaisten kunnianhimoisten monikansallisten rahoitushankkeiden onnistuminen riippuu lopulta kunkin osallistuvan valtion poliittisesta tahdosta. Hankkeen etenemisestä on hyötyä neurotieteen tutkimukselle, ja viimekädessä hermoston sairauksista kärsiville potilaille.


A publication by the European Commission Directorate-General for Research: Coordination of Research Activities (Series V of ERA-NET - Networking the European Research Area). The full brochure can be found at: http://www.cordis.lu/coordination/era-net.htm


New joint call

Pre-announcement
A joint NEURON call for transnational proposals on the topic of "Development and advancement in methods and technologies towards the understanding of brain diseases" will be published in January 2009.

Joint call 2008

Joint call 2008 "Neurodegeneration" 
Following the first joint call in January 2008, in total 12 transnational projects are suggested for funding for 3 years under der ERA-Net NEURON scheme.

New publications

The new NEURON flyer and newsletter are available
here
.

Videos

The Israeli NEURON partner, Chief Scientist Office of the Ministry of Health (CSO-MOH), produced two educational videos.
One centers around Parkinson's disease and the other is about medical cannabinoids.

Project search

Find neuroscience projects funded by NEURON partners.

Participants

Map of Europe